Terhi Pinomäki

Valmennustausta (vuodet, koulutus, joukkueet, lajit, tasot, saavutukset jne.).

Olen valmentanut kohta kaksi vuotta Turun Ringeten C-junioreita. Lisäksi olemme yhdessä vanhempien pelaajien kanssa pelaamisen ohella huolehtineet jo viiden vuoden ajan Turun Ringeten N-joukkueen treenaamisesta ja peluutuksesta. Valmennusurani on vielä kovin vaatimaton, eikä suurempia saavutuksia ole ehtinyt toistaiseksi kertyä.

Käyn tällä hetkellä Pelaajasta valmentajaksi -koulutusta, jonka suoritettuani minulla on 2. tason valmentajatutkinto ringetessä. Lisäksi olen käynyt Lounais-Suomen LiikU:n Naiset ja tytöt urheilijoina -koulutuksen ja menossa parille fysiikka-, liikkuvuus- ja kuntoharjoittelun lisäkurssille kevään aikana. Olen koulutukseltani äidinkielen opettaja, joten jonkinlaista pohjaa olen saanut myös sieltä.

Miten olet päätynyt ringettevalmentajaksi?

En koskaan ajatellut rupeavani valmentajaksi tai mihinkään muihinkaan ringettetehtäviin, kun olin tällännyt hokkarit naulaan viimeisen SM-sarjapelin jälkeen. Toisin kävi. Aloitin harrastepelaamisen, joka vei minut lopulta seuran hallitukseen. Olin toiminut Turun Ringeten hallituksessa useamman vuoden ensin sihteerinä ja sitten hallituksen puheenjohtajana, kun totesin, että sähköpostien sijaan voisin mieluummin pyörittää harjoitusrumbaa. Kun C-junnuissa oli valmentajan paikka tyhjänä, lupauduin täyttämään sen. Aluksi hirvitti, mihin oikein olin lupautunut, mutta sittemmin kiinnostus valmentamiseen ja liikkumiseen yleisestikin on kasvanut todella paljon. Halu oppia on kova.

Mitkä ovat vahvuutesi valmentajana?
 

Suurin vahvuuteni on varmasti ainakin toistaiseksi oma pelaajakokemus. Olen valmentajana aika kärsivällinen ja yritän huomioida kaikkia pelaajia tasapuolisesti. Uskallan kuitenkin tehdä myös nopeita ratkaisuja, seistä valintojeni takana ja olla aikuinen teineille. Osaan myös myöntää virheeni. Mielestäni tulen aika hyvin toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Yritän kuunnella paljon pelaajien mielipiteitä ja tuntoja, jotta joukkueessa kaikilla olisi hyvä olla.

Pyrin keskittymään peleissä vain peliin ja oman joukkueen suorituksiin sekä pitämään vaihtoaition rauhallisena paikkana, jossa keskitytään vain kannustamiseen ja seuraavaan vaihtoon. Arvostelen harvoin vastustajaa tai tuomareita, koska kokemukseni mukaan se ei koskaan ole johtanut pelaamisen kannalta parempaan lopputulokseen.

Tavoitteesi valmentajana? Mitä haluat saavuttaa / minne haluat yltää? Missä asioissa haluat kehittyä?

Tässä vaiheessa valmennusuraani suurin tavoitteeni on kehittyä kokonaisvaltaisesti ihan oikeaksi valmentajaksi. Tuntuu, että opittavaa on ihan hirveästi kaikilla valmentamisen osa-alueilla oheistreenaamisesta ja herkkyyskausista taitoharjoitteluun ja hyökkäyskuvioiden hiomiseen. Erityisen haastavalta tuntuu urheilijan ohjaaminen yksilönä joukkueessa: miten osaan tukea ja ohjata jokaista niin, että he oppivat joka kerta jotain uutta. Haastavaa on myös pilkkoa opetettavia asioita riittävän pieniin osiin, jotta niitä voidaan treenata tehokkaasti.

En tavoittele mitaleita tai jonkun tietyn joukkueen valmentamista. Tavoitteenani on auttaa joukkuetta selviämään siihen, minkä se tavoitteekseen asettaa. Jos tavoite toteutuu, olen tyytyväinen. Minusta niin pelaajana kuin valmentajana tärkeimpiä saavutuksia ovat yhdessä onnistumisen tunteet, olivatpa ne sitten suuria voittoja tai vaikka linjapuolustuksen oppimista. Urheilussa, niin kuin elämässä muutenkin, menestys tulee vain kovan ja pitkäjänteisen työn tuloksena ja siihen haluan myös pelaajiani kasvattaa. Jos työ sitten tuottaa kultamitaleita, niin se on tietysti plussaa. Tärkeämpää minusta on kuitenkin kuljettu matka ja se, mitä sen aikana on tapahtunut niin yksilöille kuin joukkueelle.

Hienointa olisi, jos joku vuosien päästä sanoisi, että silloin Terhin kanssa opin hyvin juuri tuon asian.

Kuvaile valmennusfilosofiaasi. Mitä asioita pidät tärkeimpinä? Mihin ja millä keinoin pyrit valmennuksessasi?

Minulle valmentamisessa tärkeintä ovat pelaajat. Koen tärkeänä, että heidän kanssaan keskustellaan ja heidän mielipiteitään kuunnellaan, jotta valmentajan ja pelaajien välille syntyy luottamus. Ilman pelaajia ei tarvita valmentajaa.

Rehellisyys, oikeudenmukaisuus, toisten huomioiminen ja tavoitteellisuus ovat minulle tärkeitä asioita, mutta toisaalta minusta on tärkeää, että vaikka urheilijalla olisi tavoitteita, urheilusta on pystyttävä myös nauttimaan. Myös joukkueena ja joukkueessa toimiminen ovat asioita, jotka auttavat pääsemään elämässä eteenpäin.

Menestyminen vaatii minusta ennen kaikkea sitoutumista, joka näkyy harjoitusaktiivisuutena ja siinä, että otetaan muut joukkueen jäsenet huomioon omassa toiminnassa: ollaan treeneissä paikalla, sitoudutaan yhteisiin sääntöihin ja kannustetaan muita. Minusta oikeudenmukainen kohtelu joukkueessa edellyttää sitä, että on itse myös valmis antamaan joukkueelle kaikkensa. Kukaan ei voi kerätä vain kermaa kakun päältä. Haluan tukea ja auttaa pelaajia, jos he ovat valmiita sitoutumaan joukkueeseen, koska vain sitoutuminen ja yhdessä tekeminen tekevät joukkueesta joukkueen.

Tykkäsin itse pelaajana vaihtelevista treeneistä ja oivalluksen mahdollisuuksista. Yritän tarjota sellaisia myös pelaajilleni. Tykkään vauhdikkaasta ringetestä, jossa luistellaan ja syötellään paljon, karvataan ja ollaan aktiivisia, ja ratkaisijoita on useampi kuin pari. Haluan opettaa sellaista peliä myös omalle joukkueelleni.

Haluan, että pelaajani kunnioittavat peliä, vastustajaa ja tuomareita sekä kaukalossa että sen ulkopuolella. Se tarkoittaa, että kaukalossa ei huudella rumia, eikä tahallaan pelata väärin. Vaihtoaitiossa keskitytään seuraavaan vaihtoon ja kannustetaan kavereita.

Toivon, että pelaajistani kasvaa liikunnalliseen elämäntapaan tottuneita tasapainoisia, aktiivisia ja taitavia ringeten pelaajia ja aikuisia, jotka osaavat voittamisen ohella arvostaa myös häviämistä ja muita elämän osa-alueita. Vaikka heistä ei tulisi huippupelaajia, haluaisin, että heille muodostuu ringetestä positiivinen kuva.

Kerro yksi mieleenpainuvimmista kokemuksistasi valmentajana.

Mukavin valmennusmuisto on ehdottomasti viime kevään CSM-turnauksesta, jossa selvisimme 20 joukkueen joukosta kymmenenneksi, vaikka sarjassa olimme häntäpäässä. Peluutus onnistui ja kaikki pelaajat saivat mahdollisuuksia onnistua. Voitimme joukkueita, joita vastaan meillä ei pitänyt olla mitään saumoja.

Iloitsen paljon myös siitä, kun näen peleissä tapahtuvan pieniä asioita, joita on hinkattu treeneissä. On palkitsevaa, kun joku hoksaa oppineensa uuden asian tai onnistuu jossain jutussa, joka ei ennen ole sujunut.

Mitä oppeja olet saanut toisilta ringettevalmentajilta? Onko sinulla ollut valmennuksellista ”oppi-isää”?

Tärkein valmennuksellinen oppiäitini on ollut Arja Oksanen, jonka valmennuksessa olen pelannut melkein koko aikuisikäni. Vaikka kaikesta emme olekaan olleet samaa mieltä, olen oppinut häneltä ringetestä sekä pelaajana että valmentajana korvaamattoman paljon. On ollut hienoa pelata sellaisen valmentajan alaisuudessa, joka takuulla tietää, mistä puhuu, kun opetellaan vaikkapa kolmion pelaamista. Tärkein Allulta saamani oppi on ollut se, ettei viivoja piirtämällä synny ratkaisukykyistä pelaajaa ja että viime kädessä oma ajattelu tekee ratkaisijan.

Olen kiitollinen siitä, että minulla on myös kahden vuoden ajan ollut todella analyyttinen ja lahjakas valmentajakaveri Severiina Lindén, jolta olen saanut paljon ideoita jäälle ja oheisharjoitteluun. Ihailen Seven jämäkkyyttä ja tietämystä monista valmentamiseen liittyvistä jutuista. Juniorivuosilta on mieleen jäänyt Jouni Kankaanpää, joka osasi mainiosti tukea teinin kehitystä ja kannustaa harjoittelemaan kovempaa SM-sarjaan pääsemiseksi. Samaa asennetta olen yrittänyt opettaa omille valmennettavillenikin: ”When you reach for the stars, you may not quite get one, but you won’t come up with a handful of mud either.”


Kenestä ringettevalmentajasta haluat lukea seuraavan haastattelun?

Haluan lukea seuraavan haastattelun Kirsi Pukkilasta.