Taija Koskinen

Valmennustausta (vuodet, koulutus, joukkueet, lajit, tasot, saavutukset jne.).
Ensimmäisen kosketuksen valmentamiseen sain vuonna 1996 ollessani 17vuotias.
Tuolloin pelasin itse aktiivisesti, mutta valmentaminen kiinnosti ja pääsinkin mukaan D -joukkueen valmentajaksi samalla pelaten itse B- junioreissa. Suurta saavutusta emme saaneet, mutta joukkuehenki oli loistava ja meillä oli oikein hyvä kausi yhdessä jättäen paljon hyviä muistoja ja ystäviä.
Vuodet vierivät ja kun oma peliurani päättyi. En hetkeen ollut mukana mitenkään ringeten parissa muutoin kuin ”sohvalta seuraten”. Vuonna 2006 ja 2007 syntyivät ihanat tyttäreni Linda ja Inka. Vuonna 2011 Lindan ollessa 5vuotias, hän aloitti ringettekoulun ja kuten varmasti arvata saattaa, se oli menoa meillä molemmilla. Oli ihana päästä taas hallille ja rakkaan lajin pariin. Aloitin tuolloin ringettekoulun valmentajana ja sen jälkeen olen valmentanut aina siinä joukkueessa, missä Linda on pelannut eli ringettekoulun valmentajana -ja vastuuvalmentajana, F -junioreiden valmentajana, E1 ja E2- vastuuvalmentajana ja nyt tällä kaudella toimin D- junioreiden vastuuvalmentajana.
Olen suorittanut I-tason valmentajatutkinnon.

Miten olet päätynyt ringettevalmentajaksi?
Rakkaudesta lajiin ja kuten aiemmin kerroin, se oli aika luonnollinen ja itsestään selvä juttu, kun Linda aloitti ringeten pelaamisen. Olen aina ollut hyvin sosiaalinen ja rakastan toimia lasten ja nuorten parissa ja koska työni on hyvin erilaista, on tämä erinomaista vastapainoa ja nautin tästä valtavasti.

Mitkä ovat vahvuutesi valmentajana?
Olen innostava, kannustava ja samalla aikaa varmasti haastava valmentaja. Otan tämän toiminnan tosissani ja olen 100% mukana.
Olen kiinnostunut pelaajistani ihmisenä ja käytän joka treeni/peli aikaa myös siihen, että kysyn heiltä kuulumisia ja otan kontaktia jokaiseen. Annan heille aikaa niin kentällä kuin sen ulkopuolella ja jos näen, että jossain kohtaa on ongelma, se ratkaistaan heti. Olen heille vilpitön ja oma itseni, niin hyvässä kuin negatiivisessakin ja näytän heille tunteeni. Onnistumisista iloitaan ja virheistä keskustellaan rakentavasti ja koitetaan yhdessä keksiä ratkaisu. Haastan tyttöjä miettimään itse, miten he tekisivät ja toimisivat missäkin tilanteissa enkä kerro heille aina suoria ratkaisuja. Yksi vahvuus on myös siinä, että koska olen itse pelannut monta vuotta ja kaikkia pelipaikkoja maalivahtia lukuun ottamatta, tiedän mistä puhun ja osaan avata heille asioita.

Tavoitteesi valmentajana? Mitä haluat saavuttaa / minne haluat yltää? Missä asioissa haluat kehittyä?.

Tässä vaiheessa, kun tytöt ovat vielä ns. uransa alussa, tavoitteenani ei ole niinkään saada ”mainetta ja mammonaa” vaan että he oppivat ja omaksuvat ihan perusasioita kuten se, että he pikkuhiljaa mieltävät itsensä urheilijaksi, sisäistävät harjoittelun tärkeyden ja sen miksi pitää harjoitella, mitkä ovat ne omat osa-alueet mitä pitää erityisesti vielä harjoittaa ja kehittää. Oppivat pelaamisen perusteet ja tekniikat kunnolla ja kehittyvät peliälyllisesti. Asioita tuodaan mukaan sitä mukaa, millä tasolla olemme.
Mitä haluan saavuttaa… Ei sen vähempää, mutta olisihan se tosi hienoa olla mukana aluejoukkue- ja maajoukkueessa ja saada joskus MM mitali kaulaan. =)
Haluaisin kehittyä enemmän fysiikkapuolen harjoittelussa ja maalivahtivalmennuksessa.
 

Kuvaile valmennusfilosofiaasi. Mitä asioita pidät tärkeimpinä? Mihin ja millä keinoin pyrit valmennuksessasi?
Koen tämän toiminnan vahvasti siten, että joukkueesi on yhtä kuin minkälainen sinä olet. Jos sinä näytät huonoa esimerkkiä, käyttäydyt huonosti, arvostelet muita ja/tai olet ylimielinen – se näkyy myös pelaajissa ja pelityylissä. Siksi minulla on todella tärkeää, että minä itse toimin kuten vaadin eli tytöt käyttäytyvät hyvin, kunnioittavat niin omia kuin vastustajia ja pelaavat rehtiä peliä. Näistä lähtökohdista on mielestäni hyvä lähteä rakentamaan hyvää ja tiivistä joukkuetta jossa on hyvä henki ja avoin ilmapiiri. Luottamus pelaajan ja valmentajan välillä on ehdoton, jolloin homma sujuu kaikilla.
Minulla on ollut joka vuosi aina joku asia, mihin olemme panostaneet ja mitä olemme yhdessä opetelleet kehittämään. Minulle ringeten pelaaminen ja valmentaminen ei ole koskaan ollut vaan sitä, että opetellaan vain pelaamaan tai että itse pyrkisin tyttöjen menestyksen kautta pönkittämään asioita, vaan siihen liittyy niin paljon muutakin. Se on myös kokonaisvaltaista kasvatustyötä yhdessä vanhempien kanssa. Haluan, että minun valmennuksessani olevat pelaajat saavat kokea arvostusta, heille kehittyy hyvä itseluottamus ja tahto menestyä ja tehdä töitä tavoitteiden eteen. He uskaltaisivat rohkeasti kokeilla uusia asioita ja haastaa niin itseään kuin valmentajia.  Uskon, toivon ja pyrin siihen, että näillä asioilla heistä kasvaa hyviä pelaajia kaikilla osa-alueilla ja elämässä ylipäätään.

Kerro yksi mieleenpainuvimmista kokemuksistasi valmentajana.
Viime kausi oli merkittävä kausi. Meillä oli takana erittäin raskas nuoremman E:n sarja, jossa olimme altavastaajina lähestulkoon jokaisessa pelissä. Se kausi jätti ikävästi jälkensä joka näkyi etenkin peleissä, jolloin olimme totisen paikan edessä. Kauden puolivälissä päätimmekin pitkäaikaisen valmentaja parini Lauran kanssa pitää tyttöjen kanssa pienen ”kriisipalaverin” jossa keskustelimme ja purimme asioita rauhassa. Oli upeaa huomata, kuinka jokainen sai sanottua ajatuksensa, kaikkia kuunneltiin. Kaikki olivat samaa mieltä siitä, että meistä on enemmän, me pystymme ja haluamme, joten lähdimme rakentamaan tyttöjen itseluottamusta, tahtoa ja rohkeutta tehdä töitä loppuun asti ja etenkin uskoa onnistumiseen.
Nämä kaikki loksahtivat paikoillaan Tampereen turnauksessa. Siellä koettiin rohkeutta, uskallusta ja luottamusta omaan ja muiden tekemiseen. Siellä koettiin kauden ensimmäisen maalin riemua, siellä koettiin omien tavoitteiden saavuttamista jne. Upeita onnistumisia joista pelaaja itse ilmoitti hymy korvilla pelin jälkeen. Näiden vuosien jälkeen se on ollut ehdottomasti sellainen päivä ja tunteiden kirjo, jota en tule unohtamaan. Se ei ollut vaan yksilösuoritusten siivittämää onnistumista vaan jälleen kerran se kaikki oli myös meidän upean joukkuehengen ansiota ja sitä vaalimme.

Mitä oppeja olet saanut toisilta ringettevalmentajilta? Onko sinulla ollut valmennuksellista ”oppi-isää”?
Ei minulla ehkä varsinaisesti ole ollut ”oppi-isää”, mutta suuresti kunnioitan Jonne Levanderia, jonka valmennuksessa olen itsekin saanut olla ja jonka vaikutus varmasti jollain tapaa näkyy myös omassa valmentamisessa.
Jonne oli ja on edelleen perusteellista työtä vaativa valmentaja. Hän osaa ottaa kaiken irti ja saada pelaajat tekemään töitä 100% kentällä. Kun treenataan ja pelataan, se tehdään tosissaan. Kun ollaan kentän ulkopuolella otetaan rennommin.

Kenestä ringettevalmentajasta haluat lukea seuraavan haastattelun?

Ira Merivaarasta.