Minna Lahtinen
Valmennustausta (vuodet, koulutus, joukkueet, lajit, tasot, saavutukset jne.).
Olen valmentanut vuosituhannen alusta lähtien Rauman Lukossa. Olen valmentanut kaikkia ikäluokkia F-tytöistä Naisten ykkösjoukkueeseen. Tällä hetkellä valmennan Lukon E-tyttöjä. Olen käynyt II tason valmentajakoulutuksen.
Miten olet päätynyt ringettevalmentajaksi?
Minulle oli itsestään selvää jo pelaajaurani aikana, että siirryn valmennuspuolelle kun lopetan pelaamisen. Kävin jo pelaajana erilaisia valmennuskoulutuksia. Lopetettuani pelaamisen Lukon C-tytöt olivat vailla valmentajaa, joten oli helppoa lähteä valmentamaan.
Mitkä ovat vahvuutesi valmentajana?
Vahvuuksiani on lajitietämys, oikeudenmukaisuus, sitoutuminen ja halu kehittää itseä valmentajana. Ajan saatossa on myös tullut malttia pysyä kausisuunnitelmassa, eikä hyppiä harjoituksissa teemasta toiseen.
Tavoitteesi valmentajana? Mitä haluat saavuttaa / minne haluat yltää? Missä asioissa haluat kehittyä?
Tavoitteenani on antaa mahdollisimman monelle pelaajanalulle hyvän perustan monipuoliseksi pelaajaksi kehittymiselle. Tavoitteenani on myös saada mahdollisimman moni tyttö kiintymään ja arvostamaan omaa upeaa lajia.
Valmentamisen joka osa-alueessa haluan vielä kehittyä, mutta suurin yksittäinen kehityskohde on empaattisuuden lisääminen. Olen hieman liian insinöörimäinen, mutta onneksi tytöt jo tietävät luonteeni.
Kuvaile valmennusfilosofiaasi. Mitä asioita pidät tärkeimpinä? Mihin ja millä keinoin pyrit valmennuksessasi?
Olen itse ollut aina sitoutunut joukkueen toimintaan. Pyrin myös valmentajana sitouttaa tytöt tämän harrastuksen pariin.
Minulle on myös tärkeää että tytöt joutuvat itse pohtimaan vahvuuksiaan ja heikkouksiaan. Ja kannustan heitä kehittämään sekä vahvuuksiaan ja heikkouksiaan.
Kerro yksi mieleenpainuvimmista kokemuksistasi valmentajana.
Vuosien varrella on paljon tullut mieleenpainuvia kokemuksia, mutta nyt on liian vaikeaa valita yksi.
Mitä oppeja olet saanut toisilta ringettevalmentajilta? Onko sinulla ollut valmennuksellista ”oppi-isää”?
Minulla ei ole varsinaista oppi-isää, mutta olen ottanut mukaani valmentajiltani ideoita ja toimintamalleja joista itse olen pitänyt.
Nykyään on todella mukavaa keskustella muiden valmentajien kanssa ja vaihtaa kuulumisia. Se vie aina omaakin toimintaa eteenpäin.
Kenestä ringettevalmentajasta haluat lukea seuraavan haastattelun?
Kari Lahtivirrasta.