Matti Virtanen
Valmennustausta (vuodet, koulutus, joukkueet, lajit, tasot, saavutukset jne.).
Olen kaiken kaikkiaan valmentanut nyt 25 vuotta. Vuosiin mahtuu monenlaisia valmennustehtäviä kuten kesäleiriohjausta, juniorivalmennusta, aikuisten harraste- ja kilpajoukkueiden valmennusta, sekä maajoukkuevalmennusta ja valmennuspäällikön töitä. Koulutukseltani olen liikunnanohjaaja ja ammattivalmentaja.
Miten olet päätynyt ringettevalmentajaksi?
Samassa seurassa, missä nuorena harrastin jääkiekkoa, pelattiin myös ringetteä ja koska tunsin nuo ihmiset, jossain kohtaa he kysyivät, josko haluaisin lähteä valmentamaan heitä.
Mitkä ovat vahvuutesi valmentajana?
Tyyppinä olen pitkäjänteinen ja rauhallinen, mistä on varmasti ollut hyötyä. Toimintatavoiltani olen aina pitänyt osallistavasta ja keskustelevasta tyylistä, uskon että se on ollut myös vahvuus. Nykyään myös lajiosaamisen voi lukea vahvuudeksi.
Tavoitteesi valmentajana? Mitä haluat saavuttaa / minne haluat yltää? Missä asioissa haluat kehittyä?
Kehittää suomalaista ringetteosaamista ja harjoittelu/peliolosuhteita paremmiksi, monipuolisemmiksi ja kiinnostavammiksi. Tämä ei ole niin spesifi tavoite, mutta koen, että tässä meillä on vielä monta asiaa kehitettävää. Niin pelaajina, valmentajina, seuroina kun liittotasoillakin.
Kuvaile valmennusfilosofiaasi. Mitä asioita pidät tärkeimpinä? Mihin ja millä keinoin pyrit valmennuksessasi?
Eli miksi valmennan? Koska haluan auttaa pelaajia kehittymään ja löytämään ne rajat, mitkä heille on mahdollista. Koen onnistumisen elämyksiä, kun pelaaja uskaltaa kokeilla harjoiteltua asiaa kentällä riippumatta siitä, onnistuuko vai epäonnistuuko hän. Totta kai onnistuminen tuo aina vielä positiivisen lisäpotkun, mutta itselleni paras palaute on tuon ”uskaltaa kokeilla” tilanteen havaitseminen.
Toisaalta valmennan, koska koen valmentamisen erittäin mielenkiintoiseksi ja haastavaksi tekemiseksi.
Mihin pyritään… Uskon, että kun toiminta kokonaisuudessa kehittyy, voittojakin alkaa tulla. Eli toiminnan kehittymiseen pyritään, monellakin tasolla. Keinoina ovat tavoiteasettelu, suunnitelmat, varsinainen toiminta ja sen arviointi. Ja arvioinnin jälkeen tapahtuu paluu tavoiteasetteluun ja suunnittelupöydän ääreen. Tämän ympyrän sisältä löytyvät toimintatavat, joissa arvostan ryhmän/henkilön osallistuttamista, keskustelua ja tiimityöskentelyä.
Kerro yksi mieleenpainuvimmista kokemuksistasi valmentajana.
30.3.2003 klo 21.05
Kirsi Pukkila ratkaisi jatkoajalla Lapinlahdelle naisten SM-sarjan välieräottelusarjan Lapinlahti-Espoo otteluvoitoin 3-1. Valmensin tuolloin Espoon joukkuetta ja tappio oli kiistatta karvas. Mutta se ei tehnyt tuosta kokemuksesta mieleenpainuvaa, yleensä aika parantaa haavat ja niin tässäkin tapauksessa. Mieleenpainuvaksi kokemuksesta tekee se fakta, että kyseistä ottelua oli maalin syntyhetkellä pelattu jo yli kuusi nykypäivän erää. Maali syntyi siis ajassa 91.44 ja on tähän mennessä pisin pelattu ringetteottelu.
Mitä oppeja olet saanut toisilta ringettevalmentajilta? Onko sinulla ollut valmennuksellista ”oppi-isää”?
Alkuaikoina kuuntelin herkällä korvalla Voutilaisen Jussia, joka opasti allekirjoittaneen ringeten saloihin. Myöhemmin koen, että haastavimmat ja luovimmat keskustelut on käyty Forsblomin Kimin kanssa. Kaiken kaikkiaan uskon, että suurimmat opit tulevat juurikin keskustelemalla toisten valmentajien, pelaajien ja muiden ringettehenkilöiden kanssa.
Kenestä ringettevalmentajasta haluat lukea seuraavan haastattelun?
Antero Kivelästä.
