Ira Merivaara

Valmennustausta (vuodet, koulutus, joukkueet, lajit, tasot, saavutukset jne.).
Ensimmäisiä kertoja olen ollut valmentamassa jo varmaan 11-12-vuotiaana, kun olin pikkusiskon joukkueessa ”apuvalmentajana”. Lähes siitä lähtien olen oman pelaamiseni ohella ollut jollain tavalla auttamassa eri joukkueissa ja ringettekoulussa. Koulutukseltani olen fysioterapeutti ja Personal Trainer. Tällä hetkellä käynnissä on myös tradenomin opinnot sekä ringeten 2-tason valmentajakoulutus.

Miten olet päätynyt ringettevalmentajaksi?
Ringettevalmentajaksi olen päätynyt oman pelaamiseni kautta ja nyt myös työni puolesta Espoon Kiekkoseuran valmennuspäällikkönä. Olen ollut auttamassa valmentamisessa jo pitkään ja olen aina ajatellut, että kun oma aktiivinen peliura loppuu, niin silloin siirryn valmentamaan junioreita.


Mitkä ovat vahvuutesi valmentajana?
Vahvuuteni valmentajana on oman pelaajauran mukanaan tuoma vahva ymmärrys lajista. Koen myös, että yksi vahvuuksistani on aito kiinnostus lajia sekä pelaajia kohtaan! Olen välittävä, luotettava ja empaattinen sekä aidosti kiinnostunut pelaajistani. Koulutukseni puolesta ymmärrän myös loukkaantumisia ja pystyn osaamisellani auttamaan pelaajia kuntoutumaan mahdollisista loukkaantumista ja ennen kaikkea osaan suunnitella oheisharjoittelun järkevällä tavalla ja pyrkiä ennalta ehkäisemään sekä minimoimaan loukkaantumisriskit.

 

Tavoitteesi valmentajana? Mitä haluat saavuttaa / minne haluat yltää? Missä asioissa haluat kehittyä?

Kehitettävää riittää ihan varmasti joka osa-alueella. Tavoitteenani on kehittää pelaajia henkilökohtaisella tasolla, viedä nuoria pelaajia eteenpäin ja kasvattaa heitä kohti urheilullista elämäntapaa. Haluan opettaa lapsille ja nuorille itsekuria, periksiantamattomuutta sekä nöyryyttä. Haluan opettaa miten toimia joukkueessa ja joukkueena sekä miten käsitellä pettymyksiä. Haluan pelaajien oppivan kunnioittamaan itseään niin ihmisinä, urheilijoina kuin pelaajinakin.

Haluan itsekin kasvaa ja kehittyä valmentamieni joukkueiden ja pelaajien mukana, ja opettaa lapset ja nuoret nauttimaan lajista, pelaamisesta ja liikunnasta!


Kuvaile valmennusfilosofiaasi. Mitä asioita pidät tärkeimpinä? Mihin ja millä keinoin pyrit valmennuksessasi?
Pidän yhtenä tärkeimpänä asiana luottamusta pelaajan ja valmentajan välillä. Luottamus syntyy siitä, että valmentaja on aidosti läsnä pelaajan arjessa ja tuntee pelaajan niin jäällä kuin sen ulkopuolellakin. Valmentajan tulee olla sopivalla tavalla vaativa, mutta samalla joukkueessa tulee olla rento ilmapiiri ja hauskaa pitää tietenkin olla! Mielestäni valmentajan tehtävä on kannustaa ja ohjata nuoria pelaajia kasvamaan niin pelaajina, urheilijoina kuin ihmisinäkin. Valmentajan tulee rohkaista pelaajaa rikkomaan omat rajansa ja kokeilemaan erilaisia asioita! Valmentajan pitäisi myös korostaa, että on okei epäonnistua, niistä opitaan ja kehitytään!


Kerro yksi mieleenpainuvimmista kokemuksistasi valmentajana.
Pienten lapsien ja nuorten pelaajien kanssa saa kokea kaikenlaista, mutta yhtenä muistona tulee mieleen ensimmäistä ison kentän peliä pelaavan tytön kommentti tullessaan hengästyneenä vaihtoon: ”Tää on vaan niiiiiin siistii!” Kommentti sai hymyn niin valmentajien kuin joukkuekavereidenkin kasvoille!


Mitä oppeja olet saanut toisilta ringettevalmentajilta? Onko sinulla ollut valmennuksellista ”oppi-isää”?

Mitään varsinaista valmennuksellista ”oppi-isää” minulla ei ole ollut. Olen oppinut erilaisilta valmentajilta paljon erilaisia asioita. Heiltä olen omaan valmentamiseeni pystynyt poimimaan asioita, joita kannattaa ja ei kannata tehdä. Koen, että tärkein oppi on ollut se, että tulee olla aidosti läsnä, kiinnostunut ja välittävä pelaajia kohtaan, koska se välittyy pelaajille ja sitouttaa heitä tekemään asioita tunnollisesti ja paremmin. Valmentajan tulee tuntea pelaajansa, jotta hän pystyy auttamaan heitä kehittymään kokonaisvaltaisesti.


Kenestä ringettevalmentajasta haluat lukea seuraavan haastattelun?

Lotta Hallanarosta.