Seminaari 2016

Kolmen H:n syysseminaari syksyllä 2016: Hauskaa, hikeä ja hyötyä

 

Suomen Ringettevalmentajien yhdistyksen syysseminaarissa 11.9.2016 tavattiin valmentajakollegoita ja pureuduttiin motoristen taitojen kehittämiseen sekä luistelun saloihin.

Suomen Ringettevalmentajien yhdistyksen tehtävänä on koota yhteen ringettevalmentajia yli seurarajojen, kehittää ringettevalmennusta ja tarjota valmentajille mielekkäitä mahdollisuuksia lisätä osaamistaan. Nyt toista kertaa järjestetyn syysseminaarin aiheena olivat motoriset perustaidot ja liiketekijät sekä luistelu.

– Haluamme olla vähän kuin valmentajien oma joukkue: tarjoamme puheenaiheita, autamme valmentajia tutustumaan toisiinsa ja annamme mahdollisuuden jakaa ideoita yli seurarajojen, totesi SRiV:n väistyvä puheenjohtaja Sini Forsblom seminaarin avauspuheessaan.

Oppia leikin varjolla

Keskustelu virisi pöydissä jo alkuminuuteista lähtien ja kokemusten vaihto valmentajien välillä kävi vilkkaana koko seminaarin ajan. Päivän ensimmäinen vieraileva puhuja oli valmentaja ja erityisopettaja Ilkka Aho, jonka aiheena olivat motoriset taidot ja liiketekijöiden tärkeys.

– Seuroihin kuulutaan entistä enemmän, mutta lasten perustaidot voivat olla hyvinkin heikkoja. Seuroilla on yhä enemmän vastuuta lasten liikuttamisessa ja tarvetta harjoittaa hyvinkin perustavia taitoja. Kuperkeikan tai kiipeilyn osaaminen ei ole enää itsestäänselvyys, Aho muistutti.

Hän rohkaisi valmentajia myös toteuttamaan rohkeasti liiketaito- ja taitoharjoittelua ja perustelemaan sen tarvetta vanhemmille. Treeneissä saa ja pitää olla hauskaa mutta pitää tulla myös hiki. Näin hyöty syntyy kuin sivutuotteena. Taktista osaamista ehtii harjoitella vanhempanakin.

– Jonojen määrä pitää saada pieneksi ja lasten aktiivinen aika treeneissä mahdollisimman suureksi. Lapset tykkäävät leikeistä ja peleistä ja siitä, että saavat käyttää luovuuttaan. Yksinkertaisista jutuista syntyy monesti parhaimpia lopputuloksia.

Luennon jälkeen valmentajat pääsivät ryhmissä suunnittelemaan liiketaitotreenejä F- ja E-juniori-ikäisille pelaajille. Suunnitellut treenit toteutettiin yhdessä ja porukassa myös arvioitiin verekseltään treenien toimivuutta. Suosituimmaksi osoittautuivat erilaiset eläinleikit ja mielikuvat. Jokainen sai huomata, että leikinomaisessa treenissä todella hikoiltiin!

Luistelun ytimessä

Seminaarin toisesta puheenvuorosta vastasi Helsingin IFK:n luisteluvalmentaja Marko Pykälä. Luistelun perusteisiin perehdyttiin tutkimalla ensin luistinten ominaisuuksia ja terien merkitystä. Sen jälkeen käytiin läpi luistelun keskeisimmät vaiheet ja vaatimukset.

– Luistelemaan oppii luistelemalla. Tapoja toteuttaa luisteluvalmennusta on useita, eikä niiden toiminnassa tähän mennessä ole havaittu suuria eroavaisuuksia. Kun luistelun määrää on lisätty, lopputuloksena on menetelmästä riippumatta ollut luistelun kehittyminen, totesi Pykälä.

Useammassa pöydässä todettiin luistelun olevan ringetenpelaajan tärkeimpiä ominaisuuksia, sillä taitavat luistelijat pystyvät usein dominoimaan pelitilanteita. Yhdessä pohdittiin hyvän luistelijan ominaisuuksia ja mietittiin, miltä hyvä luistelu näyttää.

– Mitä taloudellisempaa ja tehokkaampaa pelaajan luistelu on, sitä enemmän hänelle jää voimavaroja käytettäväksi pelivälineen kanssa tehtäviin ratkaisuihin, alleviivasi Pykälä.

Iltapäivän jääosuudelle seminaarilaiset saivat toivoa sisältöä. Pikaisesti sivuttiin luistelua kehittävää oheisharjoittelua, mutta painopiste oli jäällä. Jokainen pöytäseurue mietti jälleen luistelutreenin, jotka tehtiin ja analysoitiin yhdessä. Marko Pykälän johdolla hikoiltiin myös teränkäyttö-, tasapaino- ja potkutreeneissä. Puolentoista tunnin aikana jokainen pääsi haastamaan oman luistelutaitonsa rajoja.

Sekä kouluttajat että seminaarin osallistujat vaikuttivat tyytyväisiltä päivän antiin. Kotiin viemisiksi jokaiselle jäi takuulla useampi harjoitus ja tukuittain uusia ideoita oman valmennustyön tueksi. Päivän yhteydessä pidettiin myös Suomen Ringettevalmentajien yhdistyksen vuosikokous, jossa uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Krista Soini. Hallituksen jäseninä toimivat 2016–2017 Minna LahtinenJohanna SarasmäkiKati KoskelinPetra AhokasKim Forsblom ja Terhi Pinomäki.